Historia
Atelier Torbjörn Tillanderin tarina
Atelier Torbjörn Tillander on täynnä tarinoita. Tarina, joka alkoi jo vuonna 1860 Pietarissa, elää meillä yhä. Se kantaa mukanaan tietoa ja taitoa käsityön arvostamisesta, yksilöllisen suunnittelun tärkeydestä ja ensiluokkaisten korujen valmistuksesta.
Atelier Torbjörn Tillanderin nykyisen toimitusjohtajan ja suunnittelijan Tina Tillanderin isoisän isoisä Aleksander E. Tillander lähti 11-vuotiaana Helsingin pitäjästä kultasepänoppiin Pietariin. Valmistuttuaan 1860 kultaseppämestariksi hän perusti oman yrityksen, josta tuli viidessäkymmenessä vuodessa yksi Pietarin tunnetuimmista kultasepänliikkeistä. Vuosisadan vaihteessa yritys siirtyi isältä pojalle, Aleksander T.Tillanderille. Myymälä toimi Pietarissa Nevski Prospektilla ja valmisti upeita, ylellisiä ja teknisesti erittäin taidokkaita koruja ja esineitä mm. tsaari Nikolai II:n perheelle.
Kun Venäjällä vuonna 1917 puhkesi vallankumous liike suljettiin ja Aleksander nuorempi muutti perheineen Helsinkiin. Jo seuraavana vuonna toiminta käynnistyi täällä uudelleen ja mukana olivat nyt myös Aleksanderin pojat Leo, Herbert ja Viktor.
Leo Tillanderin poika Torbjörn sunnitteli vuonna 1946 insinöörin opintoja, mutta muutti mielensä kun perheyritys tarjosi hänelle oppipojan paikaa kultasepänverstaalla. Torbjörn Tillanderista tuli kultaseppä jo neljännessä polvessa. Hän työskenteli A. Tillanderin palveluksessa 10-vuotta kultaseppänä, osakkaana ja työnjohtajana. Tänä aikana hän ystävystyi Oskar Pihliin, jolla oli suuri vaikutus Torbjörn Tillanderin korujen muotokieleen.
Torbjörn Tillander haaveili oman yrityksen perustamisesta ja toteutti haaveensa vuonna 1956. Aluksi hän valmisti koruja mm. Kalevala Korulle. Kivihiomossa ja koruvalimossa työskenteli tusinan verran kultaseppiä. Kun Torbjörn Tillander vuonna 1960 perusti oman ateljeen Kalevankadulle, hän siirtyi kokonaan sunnittelemaan ja valmistamaan tilaustöitä yksityisasiakkaille.
Kolme vuotta myöhemmin Torbjörn Tillander tapasi tulevan vaimonsa Paulan. Paula Tillander ja myöhemmin koko perhe tulivat mukaan yrityksen toimintaan. Vuonna 1968 liike muutti Tehtaankadulle ja toimi siellä 1980-luvun puoliväliin asti.
Yhdessä Torbjörn ja Paula Tillander ideoivat mm. kummihelmikeräyksen, joka on edelleen hyvin suosittu. Lue lisää www.kummihelmet.com
Torbjörn ja Paula Tillanderin tyttäret Annette ja Tina olivat molemmat jo teini-ikäisinä mukana perheyrityksen toiminnassa. Vuonna 1980 vanhempi tytär Annette tuli kultasepänoppiin isälleen. Neljä vuotta myöhemmin myös nuorempi tytär Tina valmistui kultasepäksi. Jo 16-vuotiaana Tina Tillander suoritti diplomigemmologin tutkinnon nuorimpana Euroopassa. Myöhemmin hän matkusti Japaniin, jossa opiskeli helmien asiantuntijaksi.
Joulukuussa 1985 Torbjörn Tillander avasi uuden myymälän Helsingin ydinkeskustaan Kluuvikadulle. Hieman myöhemmin myös kultasepänverstas muutti Lauttasaaresta Kluuvikadulle. Torbjörn ja Paula Tillander olivat tuolloin vielä täysipainoisesti mukana yrityksen toiminnassa, mutta 1980-luvun loppupuolella tyttäret Annette ja Tina saivat yhä vastuullisempia tehtäviä.
Torbjörn Tillander järjesti vuonna 1991 suuren korunäyttelyn “ Korut koko elämäni” . Hän kokosi näyttelyyn 1000 korua, jotka oli 45-vuotisen uransa aikana valmistanut. Upea näyttely oli yleisömenestys ja sinne jopa jonotettiin.
Yhdeksänkymmentäluvulla yritys menestyi ja kasvoi talouslamasta huolimatta. Myymälään palkattiin lisää henkilökuntaa ja työhuoneelle lupaavia, nuoria kultaseppiä, joista hioutui vuosien saatossa kultasepänalan huippuosaajia. Vuonna 1998 avattiin Atelier Torbjörn Tillanderin ensimmäiset internetsivut.
Vuosituhannen vaihtuessa Atelier Torbjörn Tillanderin tarina jatkui tasaisen kasvun merkeissä. Järjestimme vuonna 2004 uutuuskorujen lanseeraustilaisuuden “Timanttien haastajat” Oopperatalolla. Illan muotinäytöksessä oli esillä runsaasti ihastuttavia värejä, korujen jalokivissä ja mallien asuissa. Vuonna 2006 Atelier Torbjörn Tillander täytti 50-vuotta ja yritys palkitsi työntekijänsä ikimuistoisella matkalla Pohjois-Suomeen.
Kuten koko yrityshistoriansa ajan myös 2000-luvulla Atelier Torbjörn Tillander pyrkii jatkuvaan kehitykseen. Kansainvälisiltä messuilta etsitään vuosittain kiinnostavia materiaaleja ja vanhojen, luotettavien tavarantoimittajien rinnalle uusia hyviä yhteistyökumppaneita.
Tina Tillander ottaa yhä suuremman vastuun yrityksen toimitusjohtajana ja pääsuunnittelijana vuonna 2008, kun sisar Annette lähtee yrityksestä perustaakseen oman yrityksen. Atelier Torbjörn Tillander panostaa yhä voimakkaammin markkinointiin. Yhteistyö design studio Perfect Whiten kanssa alkaa ja samalla kertaa uudistetaan internetsivut, tehdään uusi esite ja mainoskampanja ”Generations”. Sukupolvet -kampanjamme valitaan vuoden aikakauslehtimainokseksi 30 000:n vuonna 2008 julkaistun mainoksen joukosta. Sitä kiitetään mm. korkeasta tasosta ja raikkaasta näkökulmasta.
Olemme Atelier Torbjörn Tillanderilla ylpeitä ja iloisia siitä, että vuonna 2009 Suomen Kultaseppien Liiton jury valitsee vuoden kultasepäksi työnjohtajamme, kultaseppämestari Rauno Tynkkysen. Tämä on osoitus siitä, että Raunon monipuolinen osaaminen tunnetaan yleisesti kultasepänalalla. Raunon kiinnostusta alaan kuvaa hyvin se, että hän on mm. itseoppinut käsinkaivertaja. Juuri hänen käsistään ovat lähtöisin kauniit kiiltokaiverrukset, tekstit sormuksiin, säännölliset monogrammit ja hauskat pikkukuvat kummilusikoihin ja helistimiin.
Uusia ideoita syntyy jatkuvasti. Inspiraation lähteinä toimivat esimerkiksi luonto, sen upeat värit ja muodot, uusimmat ja mielenkiintoisimmat muotivirtaukset sekä asiakkaiden ja antiikkikorujen kiehtovat tarinat. Kehittämällä ja kunnioittamalla perinteisiä työmuotoja ja kokeilemalla rohkeasti uutta syntyy ainutlaatuisia koruja asiakkaidemme iloksi.
Vuonna 2010 Atelier Torbjörn Tillander tarina jatkuu Oulussa, kun avaamme uuden myymälän Oulun keskustaan, kauniiseen Puistolan kiinteistöön. Elokuussa vietämme viihtyisän, sisustusarkkitehti Joanna Laajiston suunnitteleman myymälän avajaisia.
Ihanat korumme vievät eteenpäin tuhansia kertomuksia asiakkaittemme elämästä. Korut kertovat koskettavia tarinoita menneisyydestä, rakkaudesta, lupauksista ja saavutuksista. Tarinoita mieheltä naiselle, äidiltä tyttärelle, isoäidiltä äidille…