Oulu
Syksyllä 2010 avattiin Atelier Torbjörn Tillanderin toinen myymälä. Jo neljä vuotta aikaisemmin, yrityksen 50-vuotis juhlamatkalla, syntyi ajatus toisen myymälän perustamisesta nimenomaan Ouluun. Tina Tillander vieraili asian tiimoilta useita kertoja Oulussa ja eräältä matkalta palattuaan hän totesi: “ Oulussa on yksi ainoa talo, johon haluaisin myymälän perustaa.” Tämä oli keskustassa sijaitseva, kaunis Puistolan kiinteistö. Kun Puistolasta myöhemmin vapautui sopiva myymälätila, alkoi ideointi todenteolla.
Suunnittelussa oli alusta asti mukana suunnittelutoimisto Perfect White, jonka kautta löytyi myös sisustusarkkitehti Joanna Laajisto. Hän on antanut Oulun myymälälle sen viehättävän visuaalisen ilmeen. Koko suunnitteluprojekti tehtiin tiiviinä yhteistyönä. Halusimme erikoisesti korostaa sitä, että myös uuden myymälän tulisi olla yhtä aikaa laadukas ja tyylikäs kuin kodikas ja helposti lähestyttävä. Siis Atelier Torbjörn Tillanderin näköinen. Taitavien puuseppien ja rakentajien avulla myymälästä tuli kaunis kuin korurasia.
Oulun myymälä tarjoaa asiakkailleen kaikki samat palvelut, kuin Helsingin myymälä. Myymälän oman henkilökunnan lisäksi suunnittelijamme
Tina Tillander on Oulussa tavattavissa kerran kuukaudessa.
Lämpimästi tervetuloa Oulun myymäläämme!
Osoite
Pakkahuoneenkatu 15 A
90100 Oulu
puh. 010 231 0200
fax. 010 231 0290
tillander.oulu@tillander.com
AUKIOLOAJAT
TI-PE 10.00-18.00
LA 10.00-15.00
MA SULJETTU